Olen Pauliina Lampila, Pyhärannasta länsirannikolta. Kasvatan vkh roborovskeja virallisella kasvattajanimellä Wannabe. Muita lajeja en tällä hetkellä kasvata, vaikka jossakin voi edelleen niinkin lukea.
Roboja olen kasvattanut vuodesta 2012, keskittyen välillä myös muihin lajeihin robojen ollessa tauolla. Viimeisimmät robopoikueet ennen kasvatustaukoani syntyivät meillä 2019 alkuvuodesta ja kesällä 2024 aktivoiduin jälleen uudelleen tällä saralla.
Kasvatan pääasiassa itselleni, en siksi että saisin myydä hamstereita. Genetiikka on intohimoni ja näyttelyharrastus on koko kasvatuksen suola. Tämä oli myös pääasiallinen syy taukooni, koska en vain näe järkeä kasvattaa ilman näyttelyitä ja elämäntilanne oli sellainen, että näyttelyt jäivät pois aikataulusyistä. En saa "kiksejä" pelkästä eläinten lisäännyttämisestä, vaan sillä täytyy olla kunnollinen tavoite ja päämäärä.
Olen aikuinen töissä käyvä ihminen, hamstereiden kasvatus ei ole työni enkä ole poikaskyselijöiden käytettävissä ja asiakaspalvelijana 24/7. Minulla on muitakin harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita kuin hamsterit. Olen mm. intohimoinen metallimusiikin ystävä, käyn keikoilla aina kun pystyn työn puolesta, lisäksi ompelen, neulon, virkkaan, pelaan, geokätköilen ja pyöritän tätä ikiomaa yksityistä eläintarhaani. Rakastan liikkua luonnossa ja patikoimme paljon puolisoni kanssa.
Kasvattajanimeni Wannabe on hyväksytty syyrianhamstereille 1.12.2013, vkh campbelleille kesäkuussa 2015, kiinankääpiöille 3.1.2016 ja roborovskit lisättiin nimelle vasta 14.5.2018. Nimi on SKJL:n ja SHY:n hyväksymä. Marsuille nimi on hyväksytty 12.5.2012 SMY:n (ja SKJL:n, nykyäänhän SMY ei ole enää SKJL:n alainen virallinen lajiyhdistys) alle, nimestä luovuin kuitenkin 2018. Kunpa silloin jo olisi ollut SMH, niin harrastus olisi saattanutkin jatkua.
Olen FIN VLH-pätevä lemmikkituomari kaikille hamsterilajeille. Olen myös valmistunut syyrianhamstereille ulkomuototuomariksi. Lisäksi olen SMH:n hyväksymä marsujen lemmikkituomari.Olen ollut mukana SMY:n hallituksessa aikoinaan kolme kautta, hallituksen jäsenenä (2011 ja 2012) sekä sihteerinä (2015). Olin myös jäsenlehden Marsu Magazinen päätoimittaja kolme vuotta 2012-2014, webmasterina kolme vuotta 2011-2013 sekä valioanomusten käsittelijä viitenä vuotena 2011-2015.
PiNa:n hallituksessa olen ollut varapuheenjohtaja yhteensä kolme kautta (2015-2017) sekä jäsensihteeri ja webmaster.
SHY:ssä olen ollut hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2017 & 2018 sekä useampana vuonna valioanomusten käsittelijä, VV-pisteiden laskija, lemmikkituomarikouluttaja, genetiikkakurssivastaava ja varmaan vielä jotain mitä unohdan tässä kokonaan mainita.
Turun Seudun Talttahampaat ry:n eli TuTa:n perustimme 1.4.2017 kahden muun hamsterikasvattajan kanssa. TuTa:ssa toimin rahastonhoitajana. Ikävä kyllä TuTan toiminta hiipui jo aikoja sitten.
PiNa:n hallituksessa olen ollut varapuheenjohtaja yhteensä kolme kautta (2015-2017) sekä jäsensihteeri ja webmaster.
SHY:ssä olen ollut hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2017 & 2018 sekä useampana vuonna valioanomusten käsittelijä, VV-pisteiden laskija, lemmikkituomarikouluttaja, genetiikkakurssivastaava ja varmaan vielä jotain mitä unohdan tässä kokonaan mainita.
Turun Seudun Talttahampaat ry:n eli TuTa:n perustimme 1.4.2017 kahden muun hamsterikasvattajan kanssa. TuTa:ssa toimin rahastonhoitajana. Ikävä kyllä TuTan toiminta hiipui jo aikoja sitten.
Nykyään en halua enää sekaantua yhdistyshommiin, sain tarpeekseni muiden puolesta harrastamisesta, kun kiitos oli roskainen näyttelypaikka pöydille lätkittyine suolakurkkuineen eräänkin Grand Galan jälkeen vuonna 2018, joka oli tällä saralla ikään kuin se viimeinen niitti.
Hamstereiden lisäksi meillä on syntynyt marsuja vuosina 2010-2023 yhteensä 78 poikueen verran, useampi poikue kesyhiiriä (kasvatin rumpwhiteä, sekä siamesea ja himalayaa), yksi poikueellinen kaneja, kaksi poikuetta sekä deguja että chinchilloja sekä useampi pesue neitokakaduita ja pöllökyyhkyjä. Toki myös kanoja ja viirisiäisiä on tullut koneella haudottua.
Tuonnit & viennit vuosien varrella
Viennit
Wannabe Tagliatelle (syyrianhamsteri)
lk ps creme naaras
Tanskaan vuonna 2013.
Wannabe Frodo Baggins (syyrianhamsteri)
lk suklaa laikukas uros
Tanskaan Aureus-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe Gil-galad (vkh campbelli)
vaaleansininen laikukas uros
Ruotsiin Geishas-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe Frëawine (vkh campbelli)
sininen argente naaras
Ruotsiin Geishas-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe Eomér (vkh campbelli)
argente uros
Ruotsiin Snögatans-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe En Kommentoi (syyrianhamsteri)
lk laventeli naaras
Tanskaan Colour Point-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe Ei Ikinä Enää (syyrianhamsteri)
lk laventeli uros
Tanskaan Twilights-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe Normipäivä (syyrianhamsteri)
lk laventeli uros
Tanskaan Løvehjerte-hamsulaan vuonna 2015
Wannabe Khamûl (vkh campbelli)
samppanja naaras
Ruotsiin Geishas-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Legolas (vkh campbelli)
opal uros
Ruotsiin Tsunamis-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Lúthien (vkh campbelli)
lila fawn naaras
Ruotsiin Geishas-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Minardil (vkh campbelli)
sininen argente uros
Ruotsiin Geishas-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Gilraen (vkh campbelli)
vaaleansininen naaras
Ruotsiin Tsunamis-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Dagrund Blacksmoke (syyrianhamsteri)
pk musta-keltainen uros
Ruotsiin Midnattsglimten’s-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Samwise Gamgee (syyrianhamsteri)
pk suklaa laikukas uros
Ruotsiin Goldens-hamsulaan vuonna 2016
Wannabe Jani-Petteri (syyrianhamsteri)
pk laventeli uros
Hollantiin Doux Amour-hamsulaan vuonna 2017
Wannabe Maanantai (kkh)
normaali naaras
Iso-Britanniaan Vectis-hamsulaan vuonna 2017
Wannabe Onnesta Soikeena (kkh)
normaali uros
Ruotsiin Goldens-hamsulaan 2017
Tuonnit
Listattuna vain sellaiset, jotka olen itse tuonut tai tuottanut suoraan itselleni ulkomailta.
Beauty-Full Viena (syyrianhamsteri)
pks samppanja naaras
Venäjältä 2013
Mischief Ernest Hemingway* (syyrianhamsteri)
lk keltainen uros
Iso-Britanniasta 2015
Geishas Greyish Life (vkh campbelli)
satiini normaali uros (harmaan kantaja)
Kallhällin näyttelystä 2015
Geishas Greyish Lines (vkh campbelli)
satiini normaali naaras (harmaan kantaja)
Kallhällin näyttelystä 2015
Snögatans Blue Jasmine (vkh tv)
safiiri naaras
Kallhällin näyttelystä 2016
Snögatans Christina (vkh tv)
normaali naaras
Kallhällin näyttelystä 2016
Viljami’s Michael Kors (vkh tv)
safiiri uros
Kallhällin näyttelystä 2016
Viljami’s Gunn (vkh cb)
sininen argente naaras
Kallhällin näyttelystä 2016
Daisy Hollandaise (kkh)
normaali laikukas naaras
Houtenista 2016
Flying Dutch (kkh)
normaali laikukas naaras
Houtenista 2016
My Way’s Winford (kkh)
normaali laikukas uros
Vectis-hamsulasta Iso-Britanniasta 2017
Goldens-hamsulasta Ruotsista useita roboja 2017 Kallhällin näyttelystä.
Lilliput's Winifred (vkh rb)
normaali naaras
Iso-Britanniasta 2024
Lilliput's Clifford (vkh rb)
normaali laikukas uros
Iso-Britanniasta 2024
Lilliput's Percival (vkh rb)
argente uros
Iso-Britanniasta 2024
Lilliput's Winston (vkh rb)
argente uros
Iso-Britanniasta 2024
Jeroen-Rikkert (vkh rb)
isabellahusky uros
Alankomaista Saskialta 2024
Ottelien (vkh rb)
isabellahusky naaras
Alankomaista Saskialta 2024
Mieke (vkh rb)
isabellahusky naaras
Alankomaista Saskialta 2024
Jurriaan (vkh rb)
argente uros
Alankomaista Saskialta 2024
Fleurtje (vkh rb)
argente naaras
Alankomaista Saskialta 2024
Jorieke (vkh rb)
argente naaras
Alankomaista Saskialta 2024
Muilta suomalaisilta kasvattajilta ostettuja tai lainattuja ovat seuraavat ulkomaanelävät, joita olen kasvatuksessani käyttänyt; Geishas Grey Edition (vkh cb), Geishas Grey Girl (vkh cb), Geishas Fallen Magic (vkh cb), Little Hustler’s Caipirol (syyrianhamsteri), Chevertons Sebastian Love (kkh), Tristar Snow White (kkh), Captain Pirk (kkh), My Way’s Cashew (kkh).